Vai miten se menikään? Suomi on jälleen todettu onnellisten maaksi. Olisi kiinnostavaa tietää enemmän siitä, millä kriteereillä tuo onni määritellään. Valitettavasti en ole ehtinyt etsimään ja paneutumaan tutkimuksen taustoihin sen enempää. Mielessäni vain mietin, että onnen voi määritellä monella tavalla. Sitä voidaan pohtia vaikkapa yhteiskunnan, ihmisryhmän tai yksilön näkökulmasta.
Kun puhutaan ihmisen elämästä, onnen ja onnellisuuden etsiminen on usein juttujen ja keskustelujen aiheena. Onni on kuitenkin haastava sana, liittyy vahvasti tunnekokemukseen. Usein, kun ihmisiä kuuntelee, se liittyy mielihyvän ja hyvän mielen kokemuksiin. Tunteen varaan on vain hankalaa rakentaa mitään kestävää, vaikka niitäkin tarvitaan.
Itävaltalainen neurologi ja psykiatri Viktor Frankl opetti, että onni tulee tarkoituksellisen elämän sivutuotteena. Elämän tarkoitus syntyy siitä, että katsoo itsensä ulkopuolelle, toimii jonkun tärkeän ja itselle arvokkaan asian hyväksi. Tarkoituksellisuus voi suuntautua tärkeisiin ihmiseen, johonkin, jonka hyväksi haluaa toimia, yhteisen hyvän puolesta toimimiseen, luomakunnan puolustamiseen jne. Onni ei tule etsimällä, se pakenee etsijältään, eikä se löydy, jos miettii onko onnellinen ja miten löytäisi onnen itselleen.
Elämästä puhuessani ja sitä miettiessäni en puhu mielelläni onnellisuudesta kuin hetkittäisenä kokemuksena. Hyvä elämä on tarkoituksellista ja tavalla tai toisella mielekästä. Se on sitä silloinkin, kun asiat eivät suju hyvin, vaan joutuu selviämään vaikeuksien keskellä. Silloin on pohdittava, miten suhtautuu asioihin, joihin ei voi vaikuttaa. Se mitä tapahtuu ei muuta meitä, se muuttaa miten niihin suhtaudumme. Vaikkapa että, katkeroidunko vai pidänkö toivosta kiinni?
Yhteisöllisyyden kautta on moni löytänyt elämään tarkoituksen vaikkapa toimimalla jossain yhdistyksessä tai järjestössä. Viedään eteenpäin pienempiä ja suurempia yhteistä elämää parantavia ja niihin toivoa tuovia asioita. Tästä näkökulmasta ajatellen järjestöihin kohdistuvat budjettivähennykset ovat huolestuttavia. Ne ovat huolestuttavia siksi, että ne vähentävät monella sektorilla ennaltaehkäisevää työtä sekä pienentävät mahdollisuuksia saada tukea, silloin kun sitä tarvitsee. Se tuo tarkoituksettomuutta myös järjestöissä toimiville vapaaehtoisille. Jos ei enää olekaan mahdollisuuksia toimia ja auttaa tutuksi tulleen yhteisön kautta, niin mitä tilalle? Mistä uusi paikka ja tapa toimia hyvän elämän edistämiseksi ja saada tarkoituksia omaan elämään. Monesti näyttää siltä, että suuremmissa ja pienemmissä ympyröissä unohtuu helposti päätösten seurausten pohtiminen.
Onneksi tarkoituksia löytyy ihan joka hetkestä, arkisista askareista, kohtaamisista. Joka päivä elämä kysyy sinulta, miten palvelet lahjaa, jota elämäksi kutsutaan. Hetken tarkoituksia syntyy myös kiitollisuudesta, siitä kun kohtaamme jotain kaunista.
Äläkä kätke onneasi, jos elämäsi on hyvää, mieti miten voisit jakaa saamaasi hyvää eteenpäin. Siitä syntyy niitä hetkiä ja välähdyksiä, joita voi kutsua onneksi.