Valikko

Lasten ja nuorten kasvuprosessin tukeminen

Lasten ja nuortensuojelun toimintakenttä on ollut viime aikoina voimakkaasti esillä ja erityisesti ongelmiensa näkökulmasta. Terapiatarpeen räjähdysmaisestä kasvusta puhutaan laajasti. Hyvä niin, että nämäkin teemat otetaan huomioon.

Ihminen ei kuitenkaan ole koskaan vain menneisyytensä, perimänsä ja kokemustensa muovaama ja ennalta määräämä. Hän on jotakin muuta, jotakin paljon, paljon enemmän. Hän on ainutkertainen, arvokas ja kehittymiskykyinen olento, joka voi kasvaa omaan autenttiseen identiteettiinsä ja oman elämänsä subjektiuteen rajoituksistaan ja kokemastaan huolimatta.  Ihminen on oman elämänsä myötäluoja. Jos tätä mahdollisuutta ei pidetä mielessä ja tehdä myös lapselle ja nuorelle näkyväksi, hän saattaa kiinnittyä annettuun ja kenties uhriutuvaankin kielteiseen identiteettiinsä pysyvästi. Myös työntekijä saattaa kokea toivottomuutta ja osaamattomuutta omassa työssään lapsen ja nuoren ja koko auttamisverkoston rinnalla. Hän voi kadottaa uskon ohjattavan mahdollisuuksiin, työnsä merkityksellisyyteen ja turhautua, kyynistyä, uupua. 

Oma huoleni on, että lapsi ja nuori – ja hänen läheisensä – nähdään diagnoosi-, trauma- ja ongelmakeskeisessä työotteessa vain ja ainoastaan toimenpiteiden kohteena, reagoijana, vaikka hyvää tarkoittaenkin. Onko lapsella ja nuorella aikaa, tilaa ja mahdollisuutta käydä läpi samalla myös henkilökohtaista, normaalia kasvu- ja kypsymisprosessiaan, johon jo luonnostaan kuuluu kyselyä, etsimistä, epävarmuutta, kaiken tarkoituksellisuuden epäilyä ja epäluottamusta omiin kehittymismahdollisuuksiinsa.

Logoterapian ja eksistenssianalyysin antia on tämän kasvuprosessin tukemiseen runsaasti niin lapselle ja nuorelle kuin hänen rinnallaan kulkeville. Elämän matka on juuri sen arvaamattomuuden ja ennalta tuntemattomuuden vuoksi paitsi huolta ja epävarmuutta aikaansaava, myös äärettömän mielenkiintoinen mahdollisuuksien matka. Lapsen huomion kohdistaminen omiin vahvuuksiinsa ja tukeminen  elämäntaidollisiin valmiuksiin, kokonaisen elämän ymmärtämiseen, antavat tarvittavia kykyjä. Jos ja kun emme voi poistaa hänen kokemiaan traumaattisiakin tapahtumia ja niiden tuomia rajoituksia, voimme aina lisätä ja vahvistaa olemassa olevaa tervettä, toimivaa ja eteenpäin auttavaa osaa hänessä. Vanha viisaus pätee tässäkin: ”Emme voi poistaa pimeyttä sitä pois viemällä, mutta voimme lisätä valoa sitä sisään tuomalla”.   Voimme auttaa häntä löytämään elämäniloa ja rohkeutta tukevaa käsitystä elämästä, itsestään ja ihmisen kokoisesta paikasta tässä maailmassa. Elämällä on lahjaluonne ja tehtäväluonne. Meillä ei ole oikeutta eikä varaa menettää yhtäkään elämää sen mahdollisuuksia ja toivoa kaventamalla. 

Viktor E. Frankl, psykiatrian ja neurologian professori, lääketieteen ja filosofian tohtori toteaa: ”Ihmisellä on tapana kysellä, mitä elämällä on meille tarjottavanaan? Mitä sen kuuluu tarjota, mikä on oikeuteni? Näin kysyttynä tilanne ei auta meitä elämässä eteenpäin. Kysymys olisi terveellistä tehdä toisin päin: Mitä vastaat elämän tekemiin kysymyksiin?” Ihminen ei voi valita elämän tekemiä kysymyksiä, mutta hän voi valita vastauksensa siten, että lopputulema olisi ”Kyllä, suostun elämään tämän minun kohdalleni annetun tilanteen, haasteen, olosuhteen, elämän mahdollisimman mielekkäästi.” Tähän vastaukseensa nämä lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisen apua. 

Millaisen aikuisen? Aina ei tarvita varsinaista terapiaa, vaan olennaista olisi, että rinnalla olisi aikuinen, joka uskaltaa ottaa vastaan lapsen ja nuoren kysymykset, pettymykset, epätoivon, uskon oman arvonsa menetyksestä. Aikuisen, joka ei pelkää hänen tunteitaan, kysymyksiään, vaan pysyy, kuuntelee, yrittää ymmärtää ja silti kaiken aikaa muistaa antaa toivoa ja rohkeutta, luottamusta siihen, että elämä kantaa. Aikuisen, joka rohkaisee, muistuttaa yhä uudelleen lasta hänen jakamattomasta ihmisarvostaan, kyvystään kasvaa ja kehittyä kaikesta koetusta huolimatta. Aikuisen, joka muistaa, että lapsi ja nuori on jotakin muuta, jotakin paljon enemmän kuin diagnoosinsa, traumansa, rajoituksensa, tähänastinen käyttäytymisensä, koska tämä on totta. Se ”muu” on vain vapautettava ja saatava näkyväksi, jotta lapsi ja nuori itsekin alkaa siihen uskoa ja ottaa sen todesta. 

Lastensuojelun kentässä tehdään paljon hyvää, osaavaa ja onnistunutta työtä. Sen piirissä kasvaneilla on runsaasti hyviä kokemuksia ja kasvutarinoita. Monesti juuri lastensuojelun piiriin tuleminen on voinut olla se ratkaiseva tekijä siinä, että nuori on saanut tarvittavan tuen omaksi autenttiseksi itsekseen kasvamiseen, saanut kehitettyä tasapainoisen itsetunnon ja löytänyt aidon identiteettinsä. Näiden tarinoiden pitäisi päästä myös esille kaiken ongelmista kertovan tarinan rinnalle täydentämään koko ammattikentän kuvaa. 

Logoterapian perusajatukset liittyvät ihmiskäsitykseen ja sen merkitykseen arjessa. Samoin käsitykseen siitä, että jokaisella elämällä on tarkoitus ja se on henkilökohtaisesti kulloisissakin elämäntilanteissa ja olosuhteissa löydettävissä. Ihmisen ominaisuuksia ovat vapaus ja vastuu – näiden kummankin ymmärtäminen terveyttä lisäävällä tavalla tukevat niin lapsen ja nuoren kuin työntekijänkin kasvua. Kenelläkään ei ole oikeutta viedä toiselta ihmisarvoa, toivoa ja rohkeutta. 

Rohkeus ei ole pelon poissaoloa, vaan uskallusta toimia pelosta huolimatta. Rohkeutta on etsiä ja löytää olosuhteistaan huolimatta ja mahdollisuutensa todesta ottaen mielekäs, eettisesti kestävä ja tarkoituksellinen elämä, missä kehittää ja käyttää niitä voimavaroja, taitoja, lahjoja ja kokemuksia, mitä on saanut. Toivo on rohkeuden sisar ja pelon vastavoima. 

Lastensuojelukentän logoterapeuttiset erikoistumisopinnot (15 op) rakentavat aiemman ammatillisen ja kelpoistavan koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi sellaista osaamista, joka luo aitoa kohtaamista, kykyä kuunteluun ja läsnäoloon, taitoa lapsen ja nuoren tasolle nousemisen. Koulutus antaa valmiuksia, välineitä ja rohkeutta keskusteluun kaikesta mahdollisesta, intiimeistäkin lapsen ja nuoren mieltä askarruttavista asioista aivan arkitoimien keskellä. Monesti ne ovat antoisampia ja hedelmällisempiä tilanteita kuin määräaikaiset ja -mittaiset terapiaistunnot konsanaan.  Arjen yhteiset toimet ovat olennainen osa aikuisen ja lapsen vuorovaikutusta ja luonnollisen yhteyden ylläpitämistä. Samalla vahvistuu mahdollisuus vastuun opetteluun. 

Koulutus antaa valmiuksia myös auttaa lasta ja nuorta juuri omaksi itsekseen kasvamisessa, ulkopuolisten odotusten ristipaineissa helposti syntyvän ulkoaohjautuvuuden vähentämisessä, aidon ja tasapainoisen  identiteetin kehittämisessä. Koulutus tuo ymmärrystä iatrogeenisten vaurioiden aiheuttamisen vaaroista ja välttämisestä. Työntekijä löytää myös omaa ihmisenkokoista paikkaansa rohkaisijana ja rinnalla kulkijana ymmärtäen, että hänenkin keinonsa ovat rajalliset, mutta elintärkeät. Koulutus siis auttaa uupumisen ja leipääntymisen vaaraan joutumisessa tai siitä pois pääsemisessä.  Tukea tulee myös työntekijän oman eettisen stressin käsittelyyn ja oman aidon minänsä (uudelleen)löytämiseen niin ihmisenä kuin ammattihenkilönäkin. 

Pirjo Möller

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Vieritä ylös