Alla oleva teksti on tiivistelmä, jos haluat lukea koko pitkän jutun lataa se tästä.
Ekopsykologia näkee ihmisen osana luontoa ja maapalloa. Niin myös ihmisen ja luonnon hyvinvointi kulkevat käsi kädessä, kytkeytyvät toisiinsa. Olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Ihmisen suhteilla muuhun luontoon on psyykkisen lisäksi myös syvästi henkinen merkitys. Elämä itse on tarkoitus, jolla on lahja- ja tehtäväluonne. Puhumme samalla ihmiskäsityksestä ja ihmisen paikasta maailmassa.
Julkinen keskustelu elinympäristömme tilasta painottuu uhkaan ja riskeihin. Kielteiset tunteet ovat saaneet valtaa, leviävät ja tarttuvat tehokkaasti, kehittyen patologisiksi perusasenteiksi. Logoterapeuttinen ajattelu tunnustaa tunteet, antaa niille tilaa ja tutkii niitä, jäämättä kuitenkaan tunteiden valtaan. Henkisellä otetaan kantaa ja tehdään vastuullisia päätöksiä suhteesta tunteisiin ja niiden käsittelyyn.
Paljon hyvää on ympäristössämme säilynyt, korjausta ja hyvää muutosta on tapahtunut ja tapahtuu. Lähes jokainen voi tehdä vähintään pieniä tekoja ja myös luonto korjaa itseään. Paras vaihtoehto on laajentaa näkökulmia ja toimia yksinkertaisemmin, yrittämättä monia liian suuria asioita. Ympäristötunteisiin liittyen on tärkeää ymmärtää, mistä on vastuussa, mihin voi vaikuttaa, miten valitsee toimia tässä ja nyt, vai onko ainoa mahdollisuus asennoitua hyväksymään omat rajalliset mahdollisuudet.
Toivo on vahva ja myönteinen, itseään ruokkiva ympäristötunne. Se vahvistaa muita myönteisiä tunteita ja vahvistaa taas näiden myötä itseään. Toivo on myös logoterapian kantava ajatus. Toivo sijoittuu huomiseen ja sitä ylläpidetään tänään. Aina on mahdollisuuksia ja toivoa, kun oivaltaa hetken tarkoitukset – minkä takia tai kenen vuoksi – ja rohkenee niihin tarttua. Joka hetki läsnä olevista hetken tarkoituksista rakentuvat isommat, pitkän ajan tarkoitukset myös ympäristön hyväksi. Omilla valinnoilla rakennamme tulevaisuutta. Kaikkien valintojen seurauksista olemme myös vastuussa.
Toivo luo rohkeutta ja uskallusta heittäytyä elämään sellaisena, kuin se on. Toivon kannustavalla voimalla on selvitty paljosta ja se vie eteenpäin haasteiden läpi, kohti arvokkaiksi koettuja asioita. Ympäristötunteet ovat syvästi arvolatautuneita. Talouden kovat arvot säätelevät julkista, voimakkaasti kielteistä keskustelua, vaikuttaen samalla ihmisen ympäristötunteisiin. On hyvä kirkastaa itselle tärkeät ympäristö- ja luontoarvot sekä se, miten niiden puolesta on valmis toimimaan.
Onko ahdistus aina ahdistusta vai voiko se olla huolta, josta puhutaan ahdistuksena. Patologiset tunteet lamaavat ja lamaantuminen estää teot. Autetaanko ihmistä noogeenisessä kriisissä vai helpotetaanko oloa psyyken lääkkeillä? Ongelmaksi diagnoosipainotteisuus tulee silloin, kun se haittaa ihmisen elämää. Tunne on reaktio johonkin ja herättää ajatukset, se voi lamaannuttaa tai toimia liikkeelle panevana voimana. Masennus on terve reaktio epäterveeseen maailmaan. Tunteiden rohkea kohtaaminen, tutkiskelu ja hyväksyminen auttavat päästämään niistä irti ja jatkamaan elämää.
Arvokkaan asian menettäminen tai pelko siitä (solastalgia) herättää surua, pelkoa ja muita suuria tunteita. Muotoaan muuttava suru voi pitkittyneenä lamaannuttaa kokijansa. Se voi myös auttaa käsittelemään muutoksia ja olla osa muutosprosessia. Suru on meissä syvällä ja tekee työtään oman aikansa. Joskus rinnalle tarvitaan joku havahduttamaan, milloin on hetki lähteä eteenpäin.
Syyllisyyttä ja häpeää voi nostaa tietoisuus, että voi samanaikaisesti kokea ilmastoahdistusta ja kieltää sen. Syyllisyyden herääminen, tunnustaminen ja hyväksyminen voi olla näkökulmia laajentava, liikkeelle paneva voima. On kuitenkin erotettava syyllisyyden tunne ja aito syyllisyys. Syyllisyys on aitoa silloin, kun tiedostaen tai varomattomuuttaan aiheuttaa jotakin pahaa eli on voinut valita, miten toimii. Aitoa syyllisyyttä ei saa selittää pois tai mitätöidä. Syyllisyyden tunne nousee teoista, joita on tehnyt vahingossa tietämättään sen hetkisellä ymmärryksellä. Syyllisyyden tunne kulkee vahvasti mukana ympäristötunteissa. Tunnemme mm. kollektiivista syyllisyyttä asioista, joihin koemme osallisuutta. Suuttumus ja viha ympäristötunteina ovat voimakkaasti motivoivia tunteita. Oikein ohjattuna suuttumus voi olla merkittävä tekijä hyvän muutoksen käynnistymisessä ja aikaansaamisessa.
Toivoa voi löytyä siitä, kun rohkeasti katsoo maailmaa sellaisena kuin se on. Toivon täytyy perustua tarkoitukseen: mitä merkitystä omalla toiminnalla on ympäristölle. Rohkean ja rehellisen kohtaamisen myötä on mahdollista löytää tarkoitus sekä keinot ja motiivi toimia ympäristön hyväksi. Tärkeää on pyrkiä erottamaan se, mihin voi vaikuttaa ja se, mille ei voi yksilönä mitään. On syytä nöyrtyä logoterapian opettamalle ihmisen kokoiselle paikalle.
Henkisestä nousee käyttöön uusia vastauksia ja mahdollisuuksia. Omien arvojen tarkastelu avaa uusia näkökulmia ja oivalluksia, joiden hyväksyminen johtaa parhaimmillaan asennoitumisen ja toimintatavan muutokseen ja tämän myötä hyvinvoinnin lisääntymiseen. Myös ympäristö itsessään vahvistaa myönteistä ja antaa eväitä kielteisten hallintaan: kaiken jäljellä olevan hyvän huomaaminen, heikotkin signaalit. Nähdäänkö vain kaikki huono ja menetetty vai se, mitä sentään on hyvin ja jäljellä: miten eletään sen kanssa tai siitä huolimatta ja mitä sen hyväksi voi tehdä. Täällä kirkastuu elämän lahjaluonne, myös oma vastuu lahjan kohtaamisesta.
Tutkimuksen mukaan ilmastoahdistus ja ilmastotoivo ovat erillään ja erityisesti yhdessä vahvasti myönteisesti yhteydessä ilmastotoimien tekoon. Mahdollisuuksien ja tarkoitusten oivaltamiseen tarvitaan toivoa ja luottamusta herättävää, sekä toimintaan kannustavaa ja motivoivaa puhetta. Tavoitteena oman vapauden ja vastuun ymmärtäminen sen äärellä, mitä kaikkea elämää meillä sentään on, miten sen kanssa eletään ja mitä sen hyväksi on tehtävissä. Mahdollisuus parempaan säilyy loppuun saakka.
Ekopsykologian ajattelu kannustaa viemään ihmiset ulos luontoon havainnoimaan ja kokemaan, kohtaamaan, ymmärtämään ja käsittelemään mielessä liikkuvaa. Luonto tarjoaa kaikkien arvoluokkien täyttämää kokonaisvaltaista hyvinvointia. Logoterapian henkinen ei ole yhtä kuin hengellisyys. Jokaisen ihmisen omanlainen hengellisyys sijaitsee henkisessä olemuspuolessa. On helppoa ajatella luonto hiljentymisen ja rauhoittumisen paikkana, eräänlaisena kirkkonakin. Luonnossa kirkastuu elämän lahjaluonne ja kiitollisuus, joka asenteena muuttaa ihmistä.
Logoterapian ajatus korostaa elämän tehtäväluonnetta ja näin ollen kannustaa ihmisiä tunteista toimintaan ja ihmisen kokoiselle paikalle; kun yhä useampi toimii omista lähtökohdistaan, asiat etenevät oikeaan suuntaan. Toimintaan kiinni pääseminen alkaa täyttää eksistentiaalista tyhjiötä. Vähitellen lisääntyy kyky tarkastella itseä ja omaa toimintaa itsestä etääntyen. Itsestä ulospäin suuntautumalla mahdollisesti sairaalloinen itsen ja omien tunteiden tarkkailu seurauksineen vähenee ja tilalle tulee tarkoituksellista toimintaa.
Logoterapia painottaa ihmisen hyvinvointia ylläpitävää noogeenistä jännitettä: mitä olen nyt ja mihin voin vielä kasvaa ja yltää. Ajattelu sopii myös ympäristötunteisiin ja niiden kanssa toimeen tulemiseen. Moni myönteinen ympäristötunne nähdään vähintään ylläpitävänä, monet myös eteenpäin kannustavina voimina. Henkisen tason motivoivana voimana toimiva noodynamiikka on jännite myös ihmisen ja hänen täytettävänään olevan tarkoituksen välillä. Toiminnassa puoleensa vetävä arvo on toivo huomisesta, mikä kaikki on vielä mahdollista. Matkakumppanina ja kannustajana toimii hengen uhmavoima, henkisestä nouseva sisukkuus.
Tyyneysrukous (ReinholdNiebuhr, Franciscus Assisilainen):
”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”