Annika Saarikko kertoi (HS 4.9.), että YTHS:llä tehdään vuosittain yli 30 000 hoidon tarpeen arviointia mielenterveyssyistä ja että ahdistusdiagnoosit ovat kasvaneet 40 prosenttia vuoden 2023 jälkeen. Lakipistettä ei näy.
Jutun tärkein kohta on pitkän linjan lääkärin kiteytys: YTHS:n mielenterveysvastaanotoilla hoidetaan yhteiskunnan yhteisiä ongelmia. Saarikko itse toteaa, että YTHS:n asiantuntijoiden mielestä suurin osa nuorten ahdistuksesta ei johdu siitä, että he olisivat mieleltään erityisen häiriintyneitä.
Mutta – jos nuorten mielenterveysoireilu ei ole sairaus, mitä me hoidamme? Ja jos hoidamme jotain, joka ei ole sairaus, mitä me oikeastaan teemme? Entä jos nuorten reaktio ei olekaan oire sairaudesta, vaan terve reaktio sairaaseen yhteiskuntaan?
Kysymme, onko terve reaktio sairaus?
Kysymys on epämukava, koska olemme kolmekymmentä vuotta vastanneet siihen kyllä. Kelan sairauspäivärahapäivistä yli kolmasosa korvataan mielenterveyden häiriöiden perusteella. Kuusisataatuhatta suomalaista kohentaa mielialaansa lääkkeellä. Diagnosoimme ja hoidamme enemmän kuin koskaan. Emme voi silti sanoa hoitavamme paremmin.
Psykiatri ja neurologi Viktor Frankl (1905-1997) esitti, että suorituskeskeisen yhteiskunnan aikaansaama ahdistus voi olla terve reaktio vallitsevaan elämäntapaan, ei häiriö tai sairaus. Hän puhui eksistentiaalisesta turhaumasta tai tyhjiöstä eli merkityksettömyyden tai tarkoituksettomuuden kokemuksesta. Kehittämänsä logoteorian ja logoterapian avulla Frankl nosti ensimmäisenä esiin arvojen ja oman elämän tarkoitusta koskevien pohdintojen merkityksen ihmisen hyvinvoinnille, motivaatiolle ja mielenterveydelle. Tässä viitekehyksessä merkityksettömyyden kokemus ei ole häiriö. Se auttaa huomaamaan, että jokin on vinossa.
Frankl ei ollut lääketiedettä vastaan. Hän hoiti vakavan masennuksen lääkkeillä. Samalla hänen kliininen hoitotyönsä perustui selkeälle, kokonaisvaltaiselle ihmiskäsitykselle. Sen mukaan ihmisessä on kolme ulottuvuutta: fyysinen, psyykkissosiaalinen ja henkinen – eli keho, mieli ja se, jonka avulla ihminen ottaa kantaa omaan tilaansa. Kun kartassa on vain kaksi ensimmäistä, kolmannen ulottuvuuden hätä on kirjattava jompaankumpaan.
Merkityksettömyyden kokemuksella ei ole diagnoosikoodia, ja nykyjärjestelmässä diagnoosi on ainoa ovi palveluihin. Tämä tiedetään myös työterveydessä, joka painii saman ongelman kanssa kuin YTHS.
Jos merkityksettömyyden kokemuksen aiheuttama ahdistus on terve reaktio, sen hoito ei ole vastaanotolla. Se on siellä, missä olosuhteet tehdään: lukujärjestyksessä, luentosalissa, työvuorolistoissa, strategiassa, lainsäädännössä, budjetissa. Lääkereseptillä ei korjata lukujärjestystä, eikä terapiatakuu tuo takaisin sitä, mitä etäopetus vei.
Vastauksemme on ei. Sairaus on se, ettemme enää tunnista tervettä