Valikko

Sisäinen puhe

Monilla meillä on tapana puhua hiljaa itsellemme. Se on äänetöntä yksinpuhelua ja välillä sisäistä vuoropuhelua, ikään kuin keskustelua itsensä kanssa. Joskus olemme hyvinkin tietoisia sisäisestä puheestamme, joskus taas emme kiinnitä siihen mitään huomiota. Siihen kannattaisi kuitenkin kiinnittää huomiota, koska sillä on paljon merkitystä vointiimme. Sisäinen puhe on ajatuksia. 

Sisäisen puheen esiintymistä ja merkitystä on myös tutkittu, ja huomattu, että jos ihminen puhuttelee itseään nimeltä kuin puhuisi toiselle henkilölle, niin sisäisellä puheella on suurempi vaikutus ajatuksiin ja toimintaan. Se auttaa etääntymään itsestä ja tarkastelemaan tilanteita eri näkökulmista. Voimme joko motivoida tai lannistaa itseämme.

Jos sisäisen puheen sisältö on enimmäkseen muistutusta kaikesta siitä, mikä on huonosti, ei ole kumma jos on paha olla. Ajatukset vaikuttavat tunteisiimme. Osaamme myös käyttää mielikuvitustamme väärin, ja lietsoa pelkoa, toivottomuutta ja muuta ikävää tapahtuvaksi, sen sijaan että rohkaisisimme ja kannustaisimme itseämme. Sisäinen puhe voisi olla kuin aikuisen puhetta lapselle. Sille lapselle, jota toisinaan pelottaa, harmittaa tai joka ei tiedä mitä pitäisi tehdä. 

Sanat kantavat ajatusta, siksi sanoihinkin kannattaa kiinnittää huomiota. Kuinka rauhoittelet tai kannustat toisia ihmisiä? Ehkä muistuttelet, ettei ole suurempaa hätää, että aina voi yrittää uudestaan tai että epäonnistuminenkin saattaa olla eteenpäin menemistä, koska sen kautta saa uutta tietoa? Tai että asioilla on taipumus järjestyä ja että elämä kantaa? Että huomennakin aurinko nousee, vaikka taivas olisi pilvinen. Puhutko niin myös itsellesi?

Sisäisen puheen avulla voimme myös ottaa kantaa ja kyseenalaistaa asioita. Ja niin kannattaakin tehdä. On paljon totta ja tarua, jonka nielaisemme ja hyväksymme nopeastikin, varsinkin jos se tulee meille tärkeiltä tai merkityksellisiltä ihmisiltä, tai sellaisina pitämiltämme tahoilta. Saatamme myös tehdä vääriä tulkintoja ja alkaa olettaa asioita, pitää niitä totena ilman sen kummempia perusteita. Millaisia tarinoita itsellesi kerrot? Minkälaisen merkityksen tai selityksen annat kokemillesi asioille? 

Jotain niin totta on siinä vanhassa tarinassa, jonka mukaan kovasta ahdistuksesta pitkään kärsinyt kyläläinen meni viisaan vanhuksen luo ja sanoi tälle: ”Voitko auttaa minua, sisälläni on sellainen tunne kuin siellä olisi kaksi koiraa, musta ja valkoinen, ja ne tappelevat koko ajan. Minua pelottaa, enkä tiedä kuinka käy.” Vanhus mietti hetken ja vastasi: ”Se koira vahvistuu, jota ruokit.” 

Sanat kantavat ajatusta, ajatukset synnyttävät tunteita ja tämä kaikki vaikuttaa toimintaamme. Ihminen on kuitenkin aina paljon enemmän kuin tunteensa ja ajatuksensa. Meillä on myös vapautta, jos sen haluamme nähdä ja sitä käyttää. Entä, jos käytätkin tänään vapauttasi ja ajattelet – vaikka kokeeksi, vähän uudella tavalla, uusin sanoin? Entä, jos tänään alat ottaa selville mitä on sisäisen puheesi voima?

Tiina Iso-Aho

Kriisityöntekijä

logoterapeutti LIF®

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email