Erilaiset kriisit koskettavat jokaista meitä, on ns. kehityskriisejä, erilaisia elämänkriisejä ja niitä, joita kutsutaan traumaattisiksi kriiseiksi. Tieto siitä, että kriiseistä on mahdollista selviytyä, ja että kriisiin sisältyy myös mahdollisuus, voi auttaa sietämään tämän hetkisen tuskan ja epävarmuuden tai muun pahan olon.
Kriisin taustalla on usein arvon menetys, tai sen uhka. Terveyden, työn, ihmissuhteen tai muun itselle tärkeän asian. Usein arvojen merkitys ja tärkeysjärjestys kirkastuvat kriisissä, toiset asiat osoittautuvat tärkeämmiksi kuin tiedostikaan, toisilla – tärkeinäkin pidetyillä- asioilla ei tunnukaan olevan niin suurta merkitystä. Kaikilla meillä on enemmän tai vähemmän tiedostetut arvot, jotka ohjaavat valintojamme. Valintamme voivat olla tarkoituksellisia tai vähemmän tarkoituksellisia.
Mitä ne arvot sitten ovat? Logoterapian kehittäjän, itävaltalaisen psykiatrin ja neurologin Viktor E Franklin (1905-97) laatima arvojärjestelmä jakaa arvot kolmeen luokkaan:
Luovat arvot: teot ja ajatukset, jotka annamme maailmaan. Teoillaan ja ajatuksillaan ihminen on oman elämänsä vastuullinen myötäluoja. Ei ole ihan sama mitä teen tai ajattelen. Emme useinkaan voi vaikuttaa siihen millaisia kysymyksiä elämä meille esittää (vaikka kriisin muodossa), mutta voimme vaikuttaa siihen, millaisen vastauksen annamme. Vastaus muuttaa eniten meitä itseämme.
Elämysarvot: elämä ei vaadi jatkuvaa suorittamista ja panostamista, vaan tärkeää on myös olla elämyksien äärellä. Pysähtyä ja ottaa vastaan. Elämyksiin on koko ajan mahdollisuuksia. Luonto, eri taiteet ja kaikki kauniina tai hienona pitämämme tarjoavat elämyksiä, mutta myös ajatuksia herättävä keskustelu, syvä rakkaus tai väistämättömän eronhetken haikeus ja suru, voivat olla elämyksiä, joilla on pitkäaikainen vaikutus elämään. Yhdessä jaettu elämys voi moninkertaistaa ilon.
Asenne arvot: asennoituminen väistämättömään kärsimykseen, siihen mitä ei voi poistaa tai muuten välttää. Kärsimyksessä itsessään ei välttämättä ole mitään mieltä, ja harvoinpa se ketään jalostaakaan. Mieli voi tulla siitä, miten kärsimyksensä/taakkansa kantaa. Yksi elämän tarkoituksista on luopumisen opettelu. Parhaimmillaan kärsimys herättää ihmisen tekemään välttämättömiä muutoksia elämäänsä. ”Jos ikinä löydän itseni taivaasta, se johtuu siitä, että päätin perääntyä helvetistä.”
Myös asennoituminen kaikkeen siihen hyvään, jota olen osakseni saanut. Niin aineellisessa kuin inhimillisessäkin mielessä. Sen oivaltamista, ettei itsestään selvyyksiä juuri ole. Olisiko tästä saamastani hyvästä jotain jaettavaa, vaikka hymynä, ystävällisenä katseena tai avun tarjoamisena sitä tarvitsevalle? Elämä kysyy, ihminen vastaa.
Ihminen voi toteuttaa tarkoitustaan, kun elää arvoja todeksi parhaan kykynsä mukaan, ja on ”joku jollekin”, ihminen ihmiselle.
Tiina Iso-Aho
kriisityöntekijä, Rikosuhripäivystyksen toiminnanohjaaja
logoterapeutti LIF