Valikko

TARKOITUSTA JA TOIVOA PERHEHOIDOSSA

”Terapiaa tarkoituksen avulla.” Näin määritteli Viktor Frankl (1905-1997), Wienin juutalainen lääketieteen ja filosofian tohtori, psykiatrian ja neurologian professori, luomansa ja kehittämänsä logoterapian. Omakohtainen keskitysleirikokemus vahvisti ymmärrystä, että Ihminen kestää lähes mitä tahansa, kun hänellä on joku tai jotain, minkä vuoksi elää.

Logoterapia on kokonaisvaltaista ajattelua ihmisenä olemisesta ja ihmisen hyvinvoinnin vahvistamisesta sekä elämänfilosofiaa, tapa katsoa ja kokea maailmaa. Näkökulma on tässä hetkessä ja tulevassa, menneisyyden voimavaroilla vahvistettuna. Logoterapian keskeisiä perusajatuksia ovat ihmiskäsitys, arvot ja elämän tarkoituksellisuus sekä asennoitumisen vapaus ja vastuu. Mitä logoterapialla on annettavaa perhehoitajille, perhehoidon työntekijöille?

Logoterapeuttisen ajattelun mukaan kaiken vuorovaikutuksen, toiminnan ja työskentelyn taustalla tulee olla myönteinen ihmiskäsitys, ajatus ihmisestä ja ihmisyydestä. Jokaisen omiin todellisiin arvoihin perustuva ihmiskäsitys eletään näkyväksi kaikessa ajattelussamme, toiminnassamme ja ratkaisuissamme sekä tavassamme ajatella itsestämme ja olla vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. (Möller 2012, 71.) Ovatko todelliset arvomme samat, kuin julki lausutut? Huomaammeko itse eron vai näyttäytyvätkö ne vain kanssaeläjillemme.

Logoterapian kokonaisvaltainen ihmiskäsitys näkee ihmisen arvokkaana, ainutlaatuisena ja keskeneräisenä yksilönä oman kokoisella paikallaan. Frankl on todennut: ”Jos kohtelet kahta ihmistä samoin, kohtelet ainakin toista ihmistä väärin.” Osaanko nähdä sijoitetun lapsen ainutkertaisena ja arvokkaana tulevaisesti, kaikkine mahdollisuuksineen? Osaanko tukea häntä tällä yhteisellä matkalla ja nähdä syntymäperheen arvon matkakumppanina?

Ihmisessä vaikuttavat jatkuvasti toisiinsa fyysisen ja psyykkis-sosiaalisen sekä myös henkinen olemuspuoli, joka on aidosti ihmisen oma ja tekee hänestä ainutkertaisen olennon. Henkiseen kuuluvat muun muassa luovuus, asioiden arvottaminen ja huumori sekä tunteiden tunnistaminen. Henkisellä ulottuvuudella myös ajattelemme ja suunnittelemme tietoisesti, teemme aidon omantunnon ohjaamana vastuullisia ja vapaita valintoja sekä tunnistamme hetkien ainutkertaiset tarkoitukset ja tartumme niihin. (Katainen 2013, 8-11; Möller 2012, 72) Miten osaan ruokkia sijoitetun lapsen henkistä arvotäyteiseen kasvuun ja vastuullisiin valintoihin?

Tarkoitus ja sen etsiminen on ihmistä liikkeellä pitävä keskeinen tarve. Tahto löytää tarkoitus motivoi ja pitää meitä liikkeellä koko ajan. Itsen ulkopuolelta löytyvät tarkoitukselliset valinnat tuovat elämään jännitettä – mitä olen nyt ja mitä voisin vielä olla – ja tämä tekee elämästä elämisen arvoista. Onnellisuuden saamme etsimättä suuntautuessamme itsemme ulkopuolelle. Ikätason mukainen hetken tarkoitusten löytäminen itsen ulkopuolelta ja tarkoitusten täyttäminen tekevät myös lapsen elämästä merkityksellistä päivittäin. Henkilökohtaisia, vaihtuvia hetken tarkoituksia on tarjolla koko ajan meille kaikille ja näistä rakentuvat pidempiaikaiset tarkoitukset sekä elämän tarkoitus, mikä on löydettävissä elämän loppuun saakka. (Möller 2012, 70.)

Koska meillä on henkinen ulottuvuus, on meillä aina mahdollisuus vapaaseen valintaan sekä myös vastuu tekemistämme valinnoista. Vähimmillään meillä on vapaus asennoitua väistämättömään tilanteeseen, johon ei voi muuten vaikuttaa. Asennoitumista ja käyttäytymistä muuttamalla voimme vaikuttaa vuorovaikutustilanteisiin ja elämämme kulkuun joka tilanteessa. Samalla toimimme myönteisen asennoitumisen ja selviytymisen mallina lapsillemme. Valinnat, teot ja tekemättä jättämiset muovaavat meitä ja elämäämme. Myös valitsematta jättäminen on valinta, jonka seurauksista olemme itse vastuussa. Joskus valittavana on vain huonoja vaihtoehtoja, jolloin vastuullinen valinta on paras mahdollinen heikointa osapuolta ajatellen. (Katainen 2013, 9; Möller 2012, 77.)

Arvot ovat itsemme ulkopuolella olevia asioita, jotka koemme aidosti tärkeiksi ja joiden saavuttamiseksi olemme valmiit näkemään vaivaa. Logoterapeuttinen ajattelu korostaa ihmisarvoa ja elämän ainutlaatuisuutta, ihmiskäsitykseen liittyviä arvoja. Sijaisvanhempana näemme arvokkaan ja ainutlaatuisen lapsen, jolle haluamme tarjota arvojemme mukaisen, hyvän elämän. Elämään antaa tarkoitusta toinen ihminen – olla joku jollekin – ja tehtävä sijaisvanhempana. Elämän tehtäväluonteen asettamiin kysymyksiin vastaamme omilla valinnoillamme ja teoillamme. Elämä on lahja, mikään ei ole itsestään selvää. (Möller 2012, 74–75).

Logoterapeuttisessa ajattelussa elämän tarkoitus on arvojen todeksi elämistä tässä hetkessä, näillä voimavaroilla ja mahdollisuuksilla. Lapsia voi ikätason mukaisesti ohjata erilaisten tarkoituksellisten valintojen äärelle, sillä hyvä elämä sisältää kaikkiin arvoluokkiin kuuluvia arvoja. Hetken tarkoitus voi toteutua toimimalla toisen ihmisen tai jonkin asian hyväksi. Tällöin logoterapiassa puhutaan elämän tehtäväluonteen mukaisesti luovista arvoista. Elämän lahjaluonne antaa jo pienelle lapselle tarkoitusta elämään elämysarvojen myötä eli kokemalla myönteistä huomiota ja huolenpitoa, tunteita ja elämyksiä. Joskus elämä kysyy sijaisvanhemmuudessakin vaikeita kysymyksiä, jotka pakottavat pohtimaan elämän mielekkyyttä ja tarkoitusta sekä valitsemaan asennoitumisen tilanteeseen. Tällöin elämän tarkoitus voi löytyä asennearvoista, toteutua asennoitumalla tilanteeseen, jota ei voi muuttaa. Vastaukset ja uudet tarkoitukset löytyvät vähitellen jäljelle jääneiden ja uusien mahdollisuuksien myötä. Pienen lapsen on hyvä oppia sietämään pettymyksiä vähän kerrallaan, ikätason mukaisesti. Sijoitettu lapsi on joutunut kohtaamaan suuria pettymyksiä, osaamatta ymmärtää ja käsitellä asioita. Sijaisvanhemman tärkeä tehtävä on tukea lasta näiden vaikeiden asioiden käsittelyssä. (Katainen 2013, 12–15; Möller 2012, 74–75.)

Monipuolinen arvojen todeksi eläminen ylläpitää elämän merkityksellisyyttä ja hyvinvointia. Ainoan merkittävän ja tärkeän arvon, esimerkiksi työn, menettäminen syystä tai toisesta saattaa muuttaa elämän tarkoituksettomaksi ja tyhjäksi. Mielekkäämpää on elää todeksi useita samanaikaisia merkittäviä arvoja, esimerkiksi perhe, työ, harrastukset ja lapsilla koulu, kaverit, harrastukset. Jonkin tärkeän elämänsisällön menetyksen jälkeen jäljellä on vielä toisia yhtä merkittäviä, jotka antavat tarkoitusta ja merkitystä elämään. (Möller 2012, 74-75)

SIJAISVANHEMMUUDEN TARKOITUS

”Jos en minä, kuka sitten? Jos en nyt, milloin sitten? Jos vain itseni vuoksi, niin mikä minä olen?” Tähän rabbi Hillelin ajatukseen voi tiivistää oman pohdiskelunsa sijaisvanhemmuuden harkintavaiheessa. Vastaanko kyllä tähän kysymykseen ja tehtävän kutsuun? Mikä tehtävässä kutsuu? Mistä tulee motivaatio ja tahto sijaisvanhemmuuteen? Ymmärränkö, mihin sitoudun? Tunnistanko tehtävän noogeenisen jännitteen ja oman osani siinä – minkälainen on lapsen elämä nyt ja minkälaiseksi se voi tulla?

Vanhemmuus on koko elämän jatkuva vastuullinen tehtävä, näin myös sijaisvanhemmuus. Joskus syntymävanhemman kyvyt tai jaksaminen eivät syystä tai toisesta riitä vastuulliseen vanhemmuuteen, kasvatustehtävään ja lapsen kehittymisen tukemiseen. Epävirallisten ja virallisten verkostojen antama tuki ja rinnalla kulkeminen vahvistavat vanhempaa vaikeassa elämäntilanteessa. Aina tukea ei ole oikeaaikaisesti tai riittävästi tarjolla tai jaksamisen rajat tulevat vastaan.

Sijaisvanhemmuus on erityistä, vapaaehtoisuuteen perustuvaa laajennettua vanhemmuutta, vaativa ja vastuullinen tehtävä tässä tilanteessa. Yksittäinen vanhempi, pariskunta tai perhe avaa kotinsa turvallista vanhemmuutta ja kotia tarvitsevalle lapselle ja samalla lapsen lähiverkostolle sekä suurelle joukolle viranomaisia ja ammattilaisia. Entinen yksityisyys muuttuu avoimuudeksi ja läpinäkyvyydeksi viranomaisten oikeuksien ja velvollisuuksien myötä. PRIDE-valmennuksessa pohditaan syvällisesti omia motiiveja, valmiuksia ja voimavaroja (Pesäpuu 2013). Arki saattaa kuitenkin yllättää. Mikä on sijaisvanhemmuuden perustehtävä ja sen tarkoitus? Onko tehtävän tarkoitus itsessäni vai itsen ulkopuolella, lapsessa. Onko tehtävän merkitys lapsen hyväksi toimiminen vai haenko itselleni arvostusta, sisältöä elämään, toimeentuloa, terapiaa…? Kutsuuko tehtävä vai joku siihen liittyvä. Mikä on sijaisvanhemmuuden merkitys, jos teen sitä itseäni varten? Tarvitaan rohkeutta pohtia omaa motiivia ja arvoja toiminnan taustalla.

MIKSI HEIDÄN ON MAHDOLLISTA TULLA

Olemme kaikki syntyneet ainutlaatuisina ja arvokkaina yksilöinä. Osaammeko tarjota jokaiselle lapsellemme sellaiset lähtökohdat ja eväät elämään, joilla hän voi kasvaa juuri sellaiseksi persoonaksi, joksi hänen on mahdollista kasvaa? Osaammeko tukea ikätasoiseen vastuullisuuteen ja valinnan tekoihin kasvamista, jotta lapsi omassa elämässään osaa tehdä itselleen merkityksellisiä valintoja? Logoterapeuttisesti tiivistettynä: ”Jos suhtaudumme ihmisiin sellaisina, kuin he ovat, teemme heistä huonompia. Jos kohtelemme heitä niin kuin he olisivat sitä, miksi heidän on mahdollista tulla, saatamme heitä niin pitkälle, kuin heitä voi saattaa.”

Vanhemmuuden tehtävänä on lapsen henkisen olemuspuolen herättely: ohjata lasta tarkoitusten huomaamiseen ja valintojen tekemisen sekä vastuun kannon harjoitteluun Ikätason mukaisesti. Toimimme vanhempina mallina sekä hyvässä että pahassa. Lapsi oppii vanhempaa seuraamalla taitoja pettymysten, vastoinkäymisten ja onnellisten asioiden käsittelyyn sekä ymmärryksen, että nämä kaikki ovat olennaisesti elämänkulkuun kuuluvia.

Myös elämänsä arvopohjaa lapsi rakentaa vanhempansa puheita, tekoja ja näistä heijastuvaa asennoitumista seuraamalla. Minkälaisen ihmiskäsityksen ja arvojen pohjalta toimimme mallina lapselle? Rakentuvatko lapsen arvot molemminpuolisesta arvostamisesta ja huomioimisesta, yhteisistä elämyksistä ja toisen hyväksi tekemisestä, hyvää elämää vahvistava asennoituminen kaiken taustalla? Vai vahvistuuko arvopohjana oman hyvän ja omien tarpeiden asettaminen etusijalle? Lapselle tekemisten, hetken tarkoitusten, merkitys avautuu kysymysten ja yhteisen ihmettelyn kautta. Näistä pienistä tarkoituksista, niiden ymmärtämisestä ja niihin sitoutumisesta punoutuvat lapselle isommat, pidempiaikaiset tarkoitukset. Yrittämisten, kaikenlaisten saavutusten ja onnistumisten myönteinen huomioiminen vahvistaa lapsen ymmärrystä tarkoitusten ja valintojen merkityksestä. Sijaisperhe on lapselle uusi mahdollisuus. Aidon välittämisen avulla saadaan korjaavia kokemuksia kaikissa elämän vaiheissa. Luottamuksen kasvu turvallisen aikuisen ja vakaan kotielämän pysyvyydestä, vastuun kannosta luopuminen, pelon ja epävarmuuden heikkeneminen vähän kerrassaan vapauttavat lapsen elämää uuden oppimiselle. Oman elämän harjoittelu voi turvallisesti alkaa, parhaimmillaan hyvässä yhteistyössä syntymävanhempien kanssa. Tällöin voi surullinen sukupolvien ketju katketa; nuori löytää merkityksellisen, tarkoituksellisen, hyvän elämän. Muistakaamme myös, että vaikka sijaisvanhemmuus sopimuspohjaisena ”työnä” päättyy nuoren aikuistumiseen, jatkavat ihmissuhteet toivottavasti eloaan läpi elämän.

Ben Furmanin sanat Liisa Kosonen-Sundbergin logoistamana: koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus… ja rakentaa tarkoituksellinen elämä.

Päivi Raikaslehto

LÄHTEET

Katainen, T. 2013. Tarkoitustaan etsivä ihminen. Teoksessa Salo, M. & Åman, I. 2013 (toim.) Tarkoituskeskeinen ajattelu. Tarkoitus logoterapian viitekehyksessä. Sastamala: Vammalan Kirjapaino Oy, 7-16.

Möller, P. 2012. Logoterapia ajassamme. Teoksessa Möller, P. & Äman, I. 2012 (toim.) Logoterapia.

Peruskäsitteitä, filosofiaa, käytäntöjä. Sastamala: Vammalan Kirjapaino Oy, 69- 80.

Pesäpuu ry 2013. PRIDE-kirja. PRIDE-valmennus – sijais- ja adoptiovanhemmuutta harkit- seville. Jyväskylä.

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Vieritä ylös