Sunnuntaiaamun aluksi kuultiin alan konkari Tuula Kataisen lähettämä viisas ja lämmin tervehdys, jonka luki Liisa Kosonen-Sundberg. Anna-Kaisa Hautalan ja Tiina Iso-Ahon puheenvuorot jatkoivat seminaaripäivää ja käsittelivät luonnon ja taiteen merkitystä logoterapeuttisesta näkökulmasta.
Anna-Kaisa Hautala selvensi kuulijoille, että paljon puhuttu ympäristöahdistus on vain yksi tunne ns. ympäristötunteiden joukossa. Niin rakas kuin luonto meille kaikille onkin, on hämmästyttävää, että tutkimusten mukaan ympäristön herättämistä tunteista vain neljännes on positiivisia ja suurin osa negatiivisia. Negatiivisina pidetyt tunteet voivat lannistaa ja pahimmillaan lamaannuttaa, mutta on hyvä muistaa, että esimerkiksi pelko ja syyllisyys voivat toimia myös liikkeelle sysäävänä voimana ja ajaa ihmisen muutokseen kohti parempaa.
Ympäristöahdistus herätti paljon yleisökeskustelua, ja yhteinen viesti oli, että ympäristöstä uutisoiminen kaipaa radikaalia muutosta. Tuhoutuneen luonnon ja muuttuvan ilmaston uhkakuvien sijasta ihmiset pitäisi saada havahtumaan siihen hämmästyttävään luonnon kauneuteen ja monimuotoisuuteen, joka vielä kuitenkin on jäljellä, ja herättää sitä kautta ihmisten halu säilyttää se ja suojella sitä. Jos maapallon mittakaava edelleen ahdistaa, logoterapian perään kuuluttama ”ihmisen kokoinen paikka ja tehtävä” voi tuoda lohtua ja voimaa tarttua toimeen – aloittaa vaikka siitä omalta takapihalta ja pienistä muutoksista omissa elintavoissa.
Tiina Iso-Aho kertoi taiteen terapeuttisesta vaikutuksesta sekä tutkimustiedon valossa että oman monipuolisen kokemuksensa kautta. Listatessaan taiteen eri muotoja – maalaus, valokuva, teatteri, tanssi, musiikki jne. – hän sanoi, että voitaisiin hyvin puhua myös ”lääkelistasta”. Taide tutkitusti vähentää kipua, ahdistusta, surua ja stressiä ja siten ”oikeiden” lääkkeiden tarvetta. Se kohentaa itsetuntoa ja -arvostusta ja laajentaa näkökulmaa. Taiteen hyvät vaikutukset pätevät myös hoitajaan, ei vain hoidettavaan. Taide nimittäin herkistää havaintokykyä, mikä parantaa lääkärin tai muun hoitajan kykyä tulkita potilaan tunnetiloja ja ulkoisia oireita. Voi vain hämmästellä, miksei taiteen tuomia ilmaisia hyötyjä käytetä yleisemmin.
Seminaarissa julkistettiin logoterapian käyttöön myös kaksi uutuutta. Mauno Moilasen suomennos Arvostamisen taito – Lapsien elämään saatteleminen on referaatti Elisabet Lukasin kirjasta. Alan kirjallisuus on vanhahkoa, joten tuoreita suomennoksia todella kaivataan. Kirjaa voi ostaa Logoterapiainstituutista.
Kirsikkana kakun päällä Ruut Lumijärvi esitteli vielä kehittämänsä uuden logoterapeuttisen menetelmän ”Elämä pöydällä”. Kyseessä on innovatiivinen ja konkreettinen työkalu arvovalintojen havainnollistamiseen. Lumijärvi on aktiivisesti mukana järjestötoiminnassa ja ollut kehittämässä myös mm. 7–13-vuotiaiden nuorten ja heidän vanhempiensa Hengaamo-hanketta, jossa on monentyyppisiä sisältöjä. Eropohdintaryhmät (eroa harkitseville) sekä miesten ja isien keskusteluryhmät ovat upouusia, tavallisuudesta poikkeavia, ja saaneet hyvän vastaanoton.
Antoisa seminaari alleviivasi, että pirstaloituneessa nykymaailmassa on otollinen maaperä logoterapialle. Seminaari-sanahan juontaa juurensa latinan siementä merkitsevästä sanasta ja tarkoittaa kirjaimellisesti siementen kylvämistä. Monta ajatuksen ja kokemuksen siementä kylvettiin niin kollegoiden, alan opiskelijoiden kuin kaikkien alasta kiinnostuneiden kesken – ja siemenet versovat, kun aika on oikea.
Seminaariohjelman tauoilla ja vapaamuotoisessa iltakeskustelussa nousi vahvasti esiin aihe, joka tuntuu puhututtavan nyt koko logoterapian alaa: Miten logoterapia saisi enemmän näkyvyyttä? On kylvön aika, mutta on mietittävä oikea tapa – missä ja miten?
Sanna Niemi
Logoterapian perusopintojen opiskelija