VIKTOR E. FRANKL

OTTEITA ELÄMÄKERRASTA

Lapsuus ja nuoruus

Viktor E. Frankl oli syntyperältään ja uskonnoltaan Wienin juutalainen. Äiti Elsa (os.  Lion), kuului vanhaan prahalaiseen patriisisukuun, isä Gabriel Frankl oli kirjansitojamestarin poika Etelä-Määristä (nykyistä Tsekkiä). Franklin isä opiskeli lääketieteen kandidaatiksi, muita joutui jättämään lääkärin opintonsa taloudellisten vaikeuksien vuoksi siihen ja meni valtion palvelukseen. Siellä hän yleni myöhemmin lasten ja nuorten huollon johtajaksi sosiaaliministeriössä. Tuossa työssä hänen erityinen huomionsa keskittyi lasten ja nuorten huoltoon. Viktor lienee saanut paljon vaikutteita isältään myöhempiä ammatillisia kiinnostuksen kohteitaan löytäessään. Lapsuusperheeseen kuuluivat äidin ja isän lisäksi veli Walter ja sisar Stella. Lapsuuskoti oli Franklin mukaan lämminhenkinen, turvallinen ja rakastava. Vaikka jo hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan esiintyi juutalaisten diskriminointia, hän painottaa kodin vuoksi kokeneensa olonsa silti aina turvalliseksi. Kesät vietettiin maalla täysihoitolassa tai sukulaisten luona. Perhe ei ollut varakas, mutta toimeen tultiin. Yhteisiä sunnuntairetkiä tehtiin Wienin puistoihin ja ympäröivään luontoon. Ensimmäinen maailmansota toi toimeentulohuolia useimpiin, mutta erikoisesti juutalaisiin virkamiesperheisiin ja silloin maalla oltaessa pikkupojat kävivät joskus jopa varkaissa naapuripelloilla tai kerjäsivät maataloista. Välillä ajat jälleen paranivat, käytiin koulua ja luettiin paljon, ruokakin riitti.

Nelivuotiaana Frankl kertoo pohtineensa ensi kerran kuolemaa, kun hän oivalsi, että hänenkin on joskus kuoltava. Hän ei pelästynyt itse asiaa, vaan sitä, voiko elämällä sitten olla tarkoitusta. Mitätöisikö kuolema elämän? Hän tuli siihen tulokseen, että vasta kuolema toi elämälle tarkoituksen ja menneisyyteen tallennettu elämä tekee siitä häviämättömän. Näin hän mietti ensi kertaa sitä, mikä tuli olemaan merkittävä osa hänen koko elämäntyötään: elämäntarkoituksen pohdinta. Viktor oli keskikoulu- ja lukioaikanaan keskitasoinen oppilas, mutta kouluaineiden ulkopuolella hän oli kiinnostunut lukemisesta, opiskelusta ja musiikista. Hän kävi kuuntelemassa luentoja kansalaisopistossa ja yliopistolla ja laajensi näin tietomääräänsä ja maailmankuvaansa. Erityisesti häntä kiinnostivat filosofia ja uusi oppiaine, psykologia. Wienissä vaikuttivat silloin jo mm. Freud (lääkärinä vuodesta 1881), Adler (lääkärinä vuodesta 1895). Franklin aikalaisia oli myös mm. wieninjuutalainen Maslow (1908-1970) ja moni muu edelleen tunnettu psykologi, lääkäri ja filosofi. Elämä jatkui mielenkiintoisena, kunnes tultiinkin jo toista maailmansotaa edeltäviin aikoihin ja poliittiset sekä taloudelliset vaikeudet palasivat, nyt vain sodan myötä entistä kovempina, kaikkiin ja kaikkeen vaikuttavina.

Nuori aikuisuus ja sotavuodet

Vuonna 1924 lukio päättyi ja lääketieteen opinnot alkoivat. Vuonna 1930 Viktor E. Frankl valmistui lääketieteen tohtoriksi ja aloitti ammatinharjoittamisen, mutta hän oli edelleen myös kiinnostunut filosofiasta ja psykologiasta. Hän luonnosteli niihin liittyen tutkielmaa, joka tuli myöhemmin olemaan hänen filosofian väitöskirjansa. Tämä ennakoi jo selkeästi logoterapian syntyä. Frankl solmi 17.12.1941 ensimmäisen avioliittonsa Tilly  Grosserin kanssa, vaikka ajat juutalaisille olivat uhkaa täynnä. Hän oli saanut ennen sitä jo ensimmäisen kutsun Gestapon kuulusteltavaksi, mutta säästynyt rangaistuksilta,  menettänyt tosin lääkärinoikeutensa. Hänet hyväksyttiin vain ”juutalaisten käsittelijäksi (Judenbehandler)” eli hänellä oli lupa toimia vain juutalaisten lääkärinä.

Vuoden 1942 puolella Frankleilla oli edessä vaikea päätös: ensimmäinen lapsi ilmoitti tulostaan. Natsihallinto vaati kuitenkin juutalaislasten abortointia ja siihen Franklit päätyivät siksi, että mahdollisen vangitsemisen varalta turvattaisiin paremmin vaimon hengen säilyminen.

(Frankl omisti vuonna 1978 julkaisemansa kirjan The Unheard Gry For Meaning  ”To Harry or Marion, an unborn child”.)

Frankl oli saanut ennen rajojen sulkeutumista viimeiseen USA:aan lähtevään laivaan liput vaimolleen ja itselleen, mutta vakaan harkinnan jälkeen nuoripari ei halunnut jättää iäkkäitä vanhempiaan varmaan tuhoon. Franklin asema juutalaissairaalan lääkärinä oli siihen asti taannut myös hänen vanhemmilleen jonkinasteisen koskemattomuuden. Wieniin jääminen ei pitkän päälle kuitenkaan auttanut. Syyskuussa 1942 Viktor ja Tilly sekä vanhemmat vangittiin ja vietiin ensiksi Theresienstadtiin Prahan pohjoispuolelle. Veli Walter vaimoineen lähti pakomatkalle kohti Italiaa ja sisar Stella onnistui pakenemaan Australiaan. Isä menehtyi puolessa vuodessa Theresienstadtissa nälkään, samoin setä. Vuonna 1944 Frankl ja Tilly siirrettiin Auschwitz II:een eli Auschwitz-Birkenauhun, mistä Tilly siirrettiin välittömästi Bergen-Belseniin. Siellä hän kuoli 24-vuotiaana heikon yleiskuntonsa vuoksi huhtikuussa1945 heti liittoutuneiden jo saavuttua vapauttamaan leirin. Myös Walter-veli vaimoineen vangittiin ja heidät tapettiin Auschwitzissa. Kaikki tädit, sedät ja serkutkin menehtyivät keskitysleireissä. Äiti joutui aikanaan Auschwitz-Birkenauhun saavuttuaan suoraan kaasukammioon.

Viktor Frankl itse oli neljällä eri keskitysleirillä yhteensä kolme vuotta.  Hänen asemansa oli tavallisen työvangin ihan viimeisiä viikkoja lukuunottamatta.

• Theresienstadtissa (1942-syksy1944)
• Auschwitz– Birkenaussa (Auschwitz II), muutamia päiviä lokakuussa 1944

sekä kahdessa Dachaun sivuleirissä:

• Kaufenring III:ssa syksystä 1944 maaliskuun 5. päivään 1945
• Türkheimissa 5.3.-27.4.1945 leirin lääkärinä. (Lääkärinoikeudet oli poistettu Franklilta jo Wienissä, mutta nyt hänet yllättäen määrättiin lääkäriksi) Liittoutuneiden texasilaiset joukot vapauttivat Türkheimin leirin 27.4.1945.

Viktor E. Frankl oli tunnukseltaan Dachaun vanki numero 119 104. Muita henkilötietoja ei käytetty edes vankiluetteloissa.

Onneksi Frankl sai tietää läheistensä menehtymisestä vasta sodan päätyttyä. Häntä piti omina vankeusvuosinaan pääosaltaan elossa toivo vaimon ja vanhempien, mahdollisesti myös muiden sukulaisten, näkemisestä rauhan tultua. Samoin ajatus siitä, että hänen oli sen jälkeen oltava elossa elättääkseen heidät. Toivo saada puhua ja kirjoittaa vankitoverien ja omista kokemuksista oli toinen elämänhalua ylläpitävä voima. Hän oli suvusta ainut, joka pääsi elävänä sodan kauhujen jälkeiseen elämään leirien pimennosta, mutta sen hän sai tietää vasta syksyllä 1945 Wieniin palattuaan.

Sodan jälkeinen aika

Liitoutuneiden saavuttua kesti vielä neljä kuukautta, ennen kuin vangit pääsivät palaamaan kotiin. Frankl määrättiin aluksi toipumisviikkojen jälkeen Türkheimin naapurissa olevaan Bad-Wörishofenin sotilassairaalaan lääkäriksi. Kun Itävaltakin oli vapautunut miehityksestä, Frankl sai luvan palata ensimmäisellä siirtokuljetusjunalla 15.8.1945 Wieniin. Siellä hän sai vähitellen tietää tilanteen: kaikki omaiset, perhe, useimmat ystävät ja työtoverit olivat kuolleet tai kadonneet. Oli päätettävä uuden tiedon valossa oman elämän jatkamisesta. Frankl kertoo, että tilanne ei ollut helppo ja oman elämän päättäminenkin kävi mielessä. Elämänhalua alkoi löytyä hänen alkaessaan todella kirjoittaa keskitysleirillä kadonneen kirjansa käsikirjoitusta uudelleen.

Vuonna 1947 Frankl avioitui nuoren sairaanhoitajan Elly Schwindtin kanssa. Avioliitto jatkui lämpimänä, läheisenä, elämän- ja työtoveruutena Franklin kuolemaan asti. Avioliitosta syntyi tytär Gaby. Hänen avioliitostaan Franz Veselyn kanssa syntyivät Viktorille ja EIlylle lastenlapset Alexander ja Katja. Frankl näki vielä seuraavan sukupolvenkin kolme lapsenlapsenlastaan. Elly ja Gaby Vesely perheineen jatkavat edelleen Viktor Frankl lnstituutissa Wienissä Franklin henkilökohtaisen perinnön ja arkiston vaalimista ja tunnetuksi tekemistä.

Vuonna 1948 Frankl väitteli Wienin yliopistossa filosofian tohtoriksi teemalla ”Tiedostamaton Jumala”. Väitöstyön pohjalta hän julkaisi myöhemmin saman nimisen kirjansa.

Franklien elämäkerta on julkaistu vuonna 2001, mutta sitä ei ole suomennettu. Teoksen on yhteistyössä Franklien kanssa kirjoittanut Haddon Klingsberg Jr. nimellä Das Leben wartet auf Dich – Elly & Viktor Frankl. Se on saatavana myös englanniksi. Toki muitakin elämäkertoja on, mutta niissä oli Franklin itsensä mukaan paljon virheitä.

Frankl oli toimelias koko elämänsä ajan. Hän kirjoitti ja luennoi lähes loppuun, asti. Sokeuduttuaan 85-vuotiaana hän vielä saneli tekstejä julkaistavaksi, luennointi saikin jäädä. Hänen omasta suhtautumisestaan sokeutumiseensa kertoo hänen oppilaansa, tri Elisabeth Lukasin kertoma tarina, kun hän meni suruissaan tapaamaan opettajaansa kuultuaan tapahtuneesta. Frankl oli todennut: ”Mitä suremista tässä on, olenhan saanut nähdä, lukea ja kirjoittaa näin pitkän ajan!”  

Frankl eli muutoinkin opettamansa mukaisesti ja pyrki täyttämään elämänsä tarkoitusta aina ja joka tilanteessa. Hän toteaa, että hän koki oman elämänsä tarkoitukseksi auttaa muita löytämään elämälleen tarkoituksen. Omassakin elämässään Frankl pyrki voittamaan omia luontaisia tai opittuja heikkouksiaan. Hän pelkäsi korkeita paikkoja. Sen vuoksi hän alkoi harrastaa mm. alppikiipeilyä ja myöhemmin lentämistä. Pelostaan huolimatta hän kouluttautui vuorikiipeilyoppaaksi ja arvostikin kaikista merkittävimmäksi kunniamerkikseen Donaulandin Alppiyhdistyksen hänelle myöntämää vuorikiipeily-oppaan merkkiä, jonka hän tosin menetti keskistysleirissä.

Lentotuntien ottamisen hän aloitti 1971 USA:ssa 67-vuotiaana ja suoritti ensimmäisen yksinlentonsa pari vuotta myöhemmin. Hän ennätti vielä kokea logoterapian arvostuksen ja leviämisen nousun niin USA:ssa, Euroopassa kuin muillakin mantereilla. Ensimmäinen logoterapian maailmankongressi pidettiin 1980 San Diegossa.

Ammatillinen historia

Jo aiemmin kerrottiin nelivuotiaan Viktorin elämäntarkoitus- ja kuolemapohdinnoista. Kolmivuotiaana hän oli kertonut vanhemmilleen tulevansa lääkäriksi. Elämäntarkoituksen pohdinta ja sen löytämiseen liittyvät vastaukset ovat logoterapian perusta. Ensimmäisen elämäntarkoitusta käsittelevän luentonsa hän piti 15-vuotiaana kansalaisopiston filosofian opintoryhmässä. Siinä hän hahmotteli jo kaksi logoterapian perusajatusta:

”Emme oikeastaan saisi kysyä elämäntarkoitusta, koska me itse olemme niitä, joilta kysytään – me olemme niitä, joiden on vastattava. Meidän on vastattava elämän tekemiin kysymyksiin – elämänkysymyksiin. Voimme vastata niihin vain ottamalla vastuun olemassaolostamme.”

”Perimmäinen tarkoitus ylittää ymmärryksemme, sen on se pakostakin ylitettävä. Sanon sitä ylitarkoitukseksi; mutta en missään yliluonnollisessa mielessä, Voimme vain uskoa siihen ja meidän on uskottava siihen. Jokainen meistä uskoo siihen joka tapauksessa, vaikkakin ehkä vain tiedostamatta (myöhemmin hän täsmensi tätä teoksessaan Tiedostamaton Jumala).”

Viktor E. Frankl kiinnostui jo nuorena filosofiasta, lääketieteestä sekä psykologiasta, siihen aikaan varsin uudesta tieteenalasta. Myös sosiologia veti häntä puoleensa. Hän oli lukenut Freudin tekstejä ja innostunut niistä kovasti. Psykoanalyysi tuntui kiehtovalta. Frankl oli laatinut jo koulupoikana aihetta käsittelevän artikkelin ja lähettänyt sen Freudille. Tämä lähetti sen edelleen psykoanalyyttiseen aikakauslehteen julkaistavaksi, missä se juuri vuonna 1924, Franklin viimeisenä lukiovuonna painettiinkin. Myöhemmin hän tapasi Freudin kerran, mutta kuten hän itse toteaa: ”Liian myöhään ja sattumalta. Olin silloin jo Adlerin ja individuaalipsykologian vaikutuspiirissä.” Psykoanalyysin ihmiskäsityksen kapea-alaisuus oli alkanut tuntua yhteensovittamattomalta hänen omien ajatusten kanssa.         

Alkoi Franklin ”adlerilainen” kausi. Hän pääsi Adlerin suosioon jopa niin, että hänet nuoresta iästään huolimatta hyväksyttiin individuaalipsykologiseen yhdistykseen ja hänen seuraava artikkelinsa julkaistiin individuaalipsykologisessa aikakauskirjassa vuonna 1925.

Franklin kiinnostus lääketieteessä täsmentyi lukion loppuaikana nimenomaan psykiatriaan. Hän totesi, että hänen luontainen lahjakkuutensa pilapiirtäjänä liittyi psykiatrille tarpeelliseen lahjakkuuteen; kummassakin tarvitaan kykyä huomata toisen heikkoudet ja korostuneet piirteet. Tosin hän hyvin pian oppi ajattelemaan, että juuri psykiatrina – tai ainakin psykoterapeuttina – hänen olisikin opittava huomaamaan todellisten heikkouksien lisäksi nimenomaan potilaittensa vahvuudet ja mahdollisuudet!

Aika Adlerin vaikutuspiirissä päättyi niinkin pian kuin 1927.  Frankl oli tutustunut Rudolf Allersiin ja Oswald Schwartziin sekä myös Max Scheleriin.  Hän alkoi käsittää, mikä vaara psykologismiin, patologismiin ja sosiologismiin sisältyi: ne kavensivat ihmisenä olemisen ymmärrystä kokonaisen ulottuvuuden verran, nimittäin niistä puuttui ihmisen henkinen ulottuvuus ja sen mukana ihmisyys. Henkinen on olennainen osa Franklin logoterapian kolmiulotteista kokonaista ihmiskäsitystä. Vuonna 1926 hän pitikin jo ensimmäisen logoterapialuentonsa akateemiselle yleisölle. Vuodesta 1927 Frankl toimi Wienin kansalaisopistossa sen historian ensimmäisen mielenterveyden alaan liittyvän luentosarjan luennoitsijana useita vuosia. Vuodesta 1933 alkaen hän käytti logoterapia-­nimityksen rinnalla nimenomaan filosofista lähestymistapaa käyttäessään nimitystä eksistenssianalyysi – termi, joka edelleen on erityisesti saksankielisellä kielialueella käytössä.

Vuonna 1924 Viktor E. Frankl aloitti siis lääketieteen opintonsa ja väitteli 1930 lääketieteen ja neurologian tohtoriksi.  Ennen valmistumistaan hän oli perustanut luvan saatuaan Wieniin ja joihinkin muihin kaupunkeihin maksuttomia neuvontakeskuksia niitä nuoria varten, joilla oli psyykkisiä ongelmia, jopa itsemurhasuunnitelmia tai -yrityksiä. Siellä hän yritti erityisesti samalla oppia potilailtaan, mikä pitää heitä koossa, hengissä, vaikeuksista huolimatta. Tällöin hän alkoi todella vakuuttua myös siitä, että heikkouksien ja häiriöiden rinnalla oli aina olemassa myös vahvuuksia ja voimia, joiden varaan voi auttamista ja elämää rakentaa. Nuorena lääkärinä hän toimi 4 vuotta psykiatrisen Am Steinhof -klinikan itsemurhaosaston johtajana.

Oman neurologian ja psykiatrian erikoislääkärin yksityisvastaanottonsa hän avasi vuonna 1937, mutta muutaman kuukauden kuluttua Hitlerin joukot marssivat Wieniin ja vastaanotto määrättiin suljettavaksi.  Vuodesta 1938 hän ei saanut enää käyttää erikoislääkärinimikettä, vaan sen tilalla ”juutalaisten käsittelijä (Judenbehandler) ja hänen oli otettava käyttöön etunimeksi Israel juutalaisuuden korostamiseksi. Hänelle tarjoutui kuitenkin mahdollisuus toimia Rothschild ­Spitals -sairaalan neurologisen osaston johtajana 1940-42, joskin hän sai hoitaa vain juutalaisia potilaita. Tuossa tehtävässä hänellä oli mahdollisuus pelastaa kymmeniä potilaita ”eutanasialta”, kun hänen ei-juutalainen esimiehensä Otto Pötzl oli hänen kanssaan yhteistyössä. Frankl antoi epätäsmällisiä tai vääriä diagnooseja psyykkisesti sairaille juutalaisille (oikeat diagnoosit olisivat merkinneet potilaille varmaa kuolemantuomiota), Plötz puolestaan otti heidät oman turvallisuutensa uhallakin diagnoosien perusteella toisille osastoille tai toisiin hoitolaitoksiin.

Neljäkymmenluvulle tultaessa Frankl oli alkanut jo tosissaan kirjoittaa luonnosta filosofisesta näkökulmasta logoterapiasta ja sen käyttömahdollisuuksista. Se olikin jo valmiina hänen joutuessaan keskitysleirille. Säästääkseen tuon työnsä hän ompeli sen takkinsa vuorin sisään, mistä se luonnollisesti kuitenkin katosi. Kopio löytyi paljon myöhemmin, mutta silloin kirja oli jo uudelleen kirjoitettu nimellä Ärtzliche Seelsorge (suomeksi Olemisen tarkoitus, Otava 1983 ja uusin suomennos Risto Nurmelalta nimellä Oleminen ja tarkoitus, Suomen Logoterapiayhdistys ry 2014 ). Ensimmäinen painos julkaistiin saksaksi 1946, ensimmäisenä sodanjälkeisenä kirjana Itävallassa.

Unelma tuon kirjan uudelleen kirjoittamisesta oli osaltaan pitänyt hänet monta kertaa hengissä leirien kurjuuden keskellä. Frankl kertoo, kuinka hän 40-vuotispäivänään pelkäsi kuolevansa pilkkukuumeen kuumeshokkiin ja aloitti tajuissaan pysymiseksi yöllä muistiinpanojen, avainsanojen, muistiin merkitsemisen lyijykynänpätkällä pienten SS-paperilappusten takapuolelle. Nämä välineet hän oli saanut syntymäpäivälahjaksi hyvältä vartijalta. Hän alkoi myös tarkkailla itseään ja vankitovereita, erityisesti sitä, mikä pitää ihmisen henkisesti eheänä ja elossa äärimmäisissäkin olosuhteissa vähäisimmänkin fyysisen, psyykkisen tai sosiaalisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden puuttuessa. Usein hän sai myös voimaa ja etäisyyttä tuskiinsa kuvitellessansa itsensä pitämässä sodan päätyttyä luentoa lämpimässä, turvallisessa ja viihtyisässä luentosalissa täpötäydelle kuulijakunnalle aiheesta ”keskitysleirin psykologiaa”.

Vapautumisen jälkeen ja elämän jollakin tavoin alettua asettua elettäväksi Frankl alkoi todella toteuttaa unelmaansa. Ensin hän saneli kirjan ”Olemisen tarkoitus” lopulliseen muotoonsa. Sen kirjoittamiseen tarvittiin kolme sihteeriä, jotka vuorottelivat, sillä patojen murruttua sanelu tapahtui taukoamatta. Kirjan tultua valmiiksi hän saneli yhdeksässä päivässä ”keskitysleirin psykologiansa” eli kautta maailman tunnetuimman kirjansa …….trozdem Ja zum Leben sagen – käsikirjoituksen (suomeksi Ihmisyyden rajalla, Otava, 1978) Tämä kirja ilmestyi vuonna 1946 alkuperäisenä saksaksi nimellä

Ein Psycholog erlebt das KZ (Psykologi kokee keskistysleirin), seuraavat painokset ensimmäiseksi mainitulla nimellä. Ruotsiksi kirja saatiin 1970 ja suomeksi 1978. Ihmisyyden rajalla- kirjasta on esim. USA:ssa otettu 60 painosta ja Suomessakin 8. 

Vuodet 1946-1970 Frankl palveli päätoimessaan Wienin yliopiston neurologian ja psykiatrian klinikalla. Hän oli sen lääkärinä ja lääketieteellisen tiedekunnan dosenttina 1948-1955, jolloin siirtyi klinikan johtajaksi ja professoriksi, missä toimessa hän oli eläkkeelle siirtymiseensä asti. Samaa tointa oli mm. Sigmund Freud oli aikanaan hoitanut. Filosofian väitöksensä hän teki 1948 aiheenaan tiedostamaton Jumala (Der unbewusste Got).

Ulkomailla suoritettavat luentomatkat alkoivat 1954, kun hänet kutsuttiin Lontooseen, Hollantiin ja Argentiinaan. Vuodesta 1955 alkaen hän kävi säännöllisesti kymmeniä kertoja luennoimassa eri yliopistoissa USA:ssa. Wienin professorin viran rinnalla hänellä oli dosentuureja eri puolilla maailmaa, professuurit Harvardin, Dallasin ja Pittsburghin yliopistoissa. U.S.International University in Kalifornia perusti häntä varten ensimmäisen nimenomaan logoterapian (ei siis psykiatrian tai psykologian) professuurin, joka tiettävästi on edelleen ainut sillä nimellä oleva oppituoli maailmassa.

Frankl sai elämänsä aikana 29 kunniatohtorin arvonimeä, viimeisimmän juuri muutamaa päivää ennen kuolemaansa Ohion yliopistosta. Vuonna 1986 tuli kunniatohtorin arvo Wienin yliopistolta, mutta ei suinkaan lääketieteen tai filosofian tiedekunnista, kuten olisi luonnollista, vaan luonnontieteiden tiedekunnasta. Sillä kunnioitettiin hänen pitkää uraansa myös psyykenlääkkeiden ja –lääkitsemisen alalla. Frankl julkaisi 32 kirjaa ja lisäksi lukemattoman määrän artikkeleita alan muissa julkaisuissa. Hänen kirjojaan on julkaistu ainakin 50 eri kielelle käännettyinä ja uusia käännöskieliä ilmaantuu jatkuvasti. Pääkirjasta (….trotzdem Ja zum Leben sagen = Mans Search for Meaning = Ihmisyyden rajalla) on otettu kymmenisen miljoonaa kappaletta ja määrä kasvaa edelleen.

Frankl perusti kollegojensa kanssa 1950 Itävallan psykoterapian lääkäriyhdistyksen ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana. Vuonna 1992 perustettiin Wieniin Viktor Frankl Instituutti, jonka piirissä hänen oppilaansa, vaimonsa sekä tyttärensä perheineen ovat jatkaneet logoterapian tunnetuksi tekemistä ja Franklin elämäntyön tallentamista. Logoterapiainstituutteja on jo kaikilla mantereilla ja niiden määrä lisääntyy jatkuvasti.

Washingtonilainen Laut Library of Congress valitsi Ihmisyyden rajalla -teoksen niiden 10 kirjan joukkoon, jotka ovat vaikuttaneet amerikkalaisten ajatteluun kaikista eniten.

Oppilaista toistaiseksi tunnetuin on tri Elisabeth Lukas, joka on kehittänyt Franklin siunauksella ammatillisena täydennyskoulutuksena annettavat 4-vuotiset logoterapiaopinnot. Hän on myös julkaissut laajasti omaa alan kirjallisuutta, toiminut kliinisenä logoterapeutti-psykologina, Etelä-Saksan Logoterapiainstituutin perustajana (1986) ja johtajana sekä luennoitsijana.

Pitkän ja tuotteliaan elämänsä aikana prof. Viktor E. Frankl oli kutsuttu luennoitsijaksi kaikkiaan 209 eri yliopistoon kaikissa viidessä maanosassa ja lisäksi häntä kuultiin lukemattomassa määrässä muita oppilaitoksia ja instituutteja. Suomessa hän vieraili vain kerran Raamattuopiston kutsumana Kauniaisissa vuonna 1981. Samalla kerralla hän esiintyi tiettävästi myös Helsingin yliopistolla. Hän luennoi myös Neuvostoaikana Moskovassa – vapaudesta ja vastuusta, ihmisestä henkisenä persoonana!

Meillä Suomessa laajempi kiinnostus hänen ajatuksiaan kohtaan alkoikin lisääntyä vasta kirjan ”Ihmisyyden rajalla” ruotsintamisen (1970) ja suomentamisen (1978) jälkeen 1970-luvun loppupuolella. Sitä ennen eräät teologit ja psykiatrit olivat ulkomailla opiskellessaan tutustuneet logoterapiaan ja toivat sen ajatuksia omille ammattialoilleen.

Franklia kuvataan temperamenttiseksi, valoisaksi, huumorintajuiseksi ja elämänhaluiseksi. Viimeisen luentonsa Viktor E. Frankl piti 21.10.1996 Wienin yliopistolla. Hän kuoli sydänleikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin 2.9.1997. Hänet on haudattu Wienin juutalaiselle hautausmaalle sukuhautaan. Frankl asui koko sodanjälkeisen elämänsä Wienin Mariengasse l:ssä, missä leski Elly Frankl edelleen asuu. Naapurihuoneistossa toimii hänen elämäntyönsä muistomerkkinä ja jatkajana Viktor Frankl Museum ja samassa yhteydessä koulutusorganisaationa Viktor Frankl Zentrum.

Laaja oppilasjoukko jatkaa hänen työtään niin Itävallassa, Saksassa kuin laajemminkin eri puolilla maailmaa.

Wienin Viktor Frankl Institut toimii edelleen hänen henkisen ja aineellisen perintönsä säilyttämisen, vaalimisen ja arkistoimisen keskusorganisaationa. Se myös ylläpitää kansainvälisiä yhteyksiä kautta maailman.

Googlaamalla Viktor Frankl Institut Wien löytyy verkkosivuilta saksaksi ja englanniksi paljon tietoa niin Franklin elämäkerrasta kuin hänen kirjallisuudestaankin, samoin muuta materiaalia.